On kulunut vuosi ja toinenkin siitä kun viimeksi kirjoitin
blogiini. Tuntuu kuin kaikki sanottava olisi jo sanottu jonkun muun toimesta, paremmin
ja selkeämmin kuin voisin sen itse tehdä. Ja kaiken huipuksi haluamani suunta blogini
kirjoituksille, eli koira ja yhteiskunta, on kinkkinen aihe monessakin
mielessä.
Ensinnäkin samat aiheet pyörivät koiramaailmassa
kuohuttavina vuodesta toiseen.
Koulutusmetodit(positiivinen ehdollistaminen vs.
dominanssihierarkia eli johtajuuskäsitys), purematilastot, koiravero,
pentutehtailu ja jalostuksen yliampuminen. Mistään näistä aiheista ei löydy
enää uutta ja virkistävää sanottavaa, ei uutta näkökulmaa, eikä lisättävää jo
esitettyihin ajatuksiin.
Toisekseen kohdeyleisön määritteleminen näille aihetta
käsitteleville bloggauksille on verrattain hankalaa.
Koiraihmisille puhumisen
aiheista näen turhana, voin kirjoittaa mielinmäärin siitä miten Suomen
kaltaisessa maassa, jossa koiria löytyy rekisteröitynäkin puoli miljoonaa,
mihin tulee mielessään vielä lisätä rekisteröimättömät hännänheiluttajat, myös
koirattomien ihmisten olisi jollain tavalla sopeuduttava koiriin katukuvassa,
mutta vaikka saisinkin vastakaikua koiraihmisten puolelta ajatuksilleni, ketä
se hyödyttäisi? Eikö tällaisten kirjoitusten kohdeyleisö olekin juuri ne
henkilöt, jotka kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä jättävät koira-aiheisen
blogin lukematta, eli koirattomat ihmiset, jotka eivät tiedä miten koirat käyttäytyvät
ja miten niiden seurassa tulisi käyttäytyä?
Minusta ei saa myöskään hiottua kolmen vuoden
koirakokemuksellani mahtavaa koulutusgurua, jolla voisin leijailla lukijoiden
suosiossa ja päteä asioilla, joilla haluaisin päteä. Unelmani koulutusblogin
pitämisestä ovat nekin siis tuomittuja. Ainakin tässä vaiheessa. Katsotaan
tilannetta uudestaan sitten kun olen onnistunut hankkimaan ammattini eläinten
ja niiden käytöksen parissa.
Niinpä olen tilanteessa, jossa ristiriitaiset ajatukset
pyörivät päässäni. Lopettaisinko blogini tähän?
Lukijakuntaahan minulle ei ole
koskaan ehtinyt muodostua, eikä kahden vuoden hiljaiselo ainakaan ole asiaa
auttanut.
Vai jatkaisinko kunnianhimoa uhmaten bloggaamistani omaksi ilokseni kirjoittaen aiheista,
joista haluan, piittaamatta siitä olenko kuullut niistä aikaisemmin ja
ripotellen joukkoon myös omaa elämääni huiskuhännän kanssa?
Tästä lähin aion tyytyä olemaan keskiverron blogin pitäjä,
julkaista keskivertoja kuvia koirastani, sortua kliseisiin täysin rinnoin ja nauttia
”omasta äänestäni”.
Julistan siis Koirankäpälän ja huiskuhännän elvytetyksi.
Keskiverto kuva koirastani