torstai 21. marraskuuta 2013

Huiskuhännän paluu

On kulunut vuosi ja toinenkin siitä kun viimeksi kirjoitin blogiini. Tuntuu kuin kaikki sanottava olisi jo sanottu jonkun muun toimesta, paremmin ja selkeämmin kuin voisin sen itse tehdä.  Ja kaiken huipuksi haluamani suunta blogini kirjoituksille, eli koira ja yhteiskunta, on kinkkinen aihe monessakin mielessä.

Ensinnäkin samat aiheet pyörivät koiramaailmassa kuohuttavina vuodesta toiseen. 

Koulutusmetodit(positiivinen ehdollistaminen vs. dominanssihierarkia eli johtajuuskäsitys), purematilastot, koiravero, pentutehtailu ja jalostuksen yliampuminen. Mistään näistä aiheista ei löydy enää uutta ja virkistävää sanottavaa, ei uutta näkökulmaa, eikä lisättävää jo esitettyihin ajatuksiin.

Toisekseen kohdeyleisön määritteleminen näille aihetta käsitteleville bloggauksille on verrattain hankalaa. 

Koiraihmisille puhumisen aiheista näen turhana, voin kirjoittaa mielinmäärin siitä miten Suomen kaltaisessa maassa, jossa koiria löytyy rekisteröitynäkin puoli miljoonaa, mihin tulee mielessään vielä lisätä rekisteröimättömät hännänheiluttajat, myös koirattomien ihmisten olisi jollain tavalla sopeuduttava koiriin katukuvassa, mutta vaikka saisinkin vastakaikua koiraihmisten puolelta ajatuksilleni, ketä se hyödyttäisi? Eikö tällaisten kirjoitusten kohdeyleisö olekin juuri ne henkilöt, jotka kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä jättävät koira-aiheisen blogin lukematta, eli koirattomat ihmiset, jotka eivät tiedä miten koirat käyttäytyvät ja miten niiden seurassa tulisi käyttäytyä?

Minusta ei saa myöskään hiottua kolmen vuoden koirakokemuksellani mahtavaa koulutusgurua, jolla voisin leijailla lukijoiden suosiossa ja päteä asioilla, joilla haluaisin päteä. Unelmani koulutusblogin pitämisestä ovat nekin siis tuomittuja. Ainakin tässä vaiheessa. Katsotaan tilannetta uudestaan sitten kun olen onnistunut hankkimaan ammattini eläinten ja niiden käytöksen parissa.

Niinpä olen tilanteessa, jossa ristiriitaiset ajatukset pyörivät päässäni. Lopettaisinko blogini tähän? 

Lukijakuntaahan minulle ei ole koskaan ehtinyt muodostua, eikä kahden vuoden hiljaiselo ainakaan ole asiaa auttanut.

Vai jatkaisinko kunnianhimoa uhmaten bloggaamistani omaksi ilokseni kirjoittaen aiheista, joista haluan, piittaamatta siitä olenko kuullut niistä aikaisemmin ja ripotellen joukkoon myös omaa elämääni huiskuhännän kanssa?

Tästä lähin aion tyytyä olemaan keskiverron blogin pitäjä, julkaista keskivertoja kuvia koirastani, sortua kliseisiin täysin rinnoin ja nauttia ”omasta äänestäni”.


Julistan siis Koirankäpälän ja huiskuhännän elvytetyksi.

Keskiverto kuva koirastani

Lukijat